Historiasta nykyhetkeen...
Kaiken takana pyörii pariskunta, jolle luonto, käsillä tekeminen ja maalaisjärki ovat isoja asioita.
Lapsia on siunaantunut neljä ja siihen lukumäärä saa jäädäkin. Ainakin biologisten lasten kohdalta.
Omaa punaista tupaa on etsitty seitsemän pitkää vuotta. Kaksi pihapiiriä ovat tänä aikana vieneet sydämemme kerta laakista, mutta kummallakin kerralla kaupat ovat kaatuneet. Jospa kolmas kerta toden sanoo...
Vuosien aikana on kuljettu sukulaisomistuksessa olevalla vanhalla maatilalla. Paikka on toisin sanoen viime vuosikymmenien erään sukuhaaran "säilytettävien" tavaroiden sijoituspaikka. Siis toisin sanoen romujen kaatopaikka.
Tila on kaukana kaikesta, huonon tien varrella ja erittäin huonolla kuuluvuusalueella. Se ei ole veden äärellä, pihalla pajupöpelikköä ja rakennukset ovat rumat. Silti tuo vanha ränsistymään päässyt pihapiiri palaa aina uudelleen meidän ajatusmaailmaan. Omistaja ei sitä vain myy. Sitä on tiedusteltu jo vuosia sitten. Meillä on lupa olla siellä ja touhuta paikkoja kuntoon. Tavaroita ei saa laittaa pois - niitä voi vielä tarvita.
Näillä eväillä lähdetään siis liikenteeseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti